Arkkitehtitoimisto

EtusivuArkkitehtitoimisto

Työkokemusten monipuolisuus on henkilökuntamme valtti. Kun kokemusta on kertynyt rakentamisen eri osa-alueilta, on helpompi nähdä suunnittelu kokonaisuutena pelkän arkkitehtisuunnittelun sijaan. Hyvä suunnittelija on yhteistyökykyinen, omaa hyvät sosiaaliset taidot ja osaa tarvittaessa lukea myös rivien välistä. Me arkkitehtitoimisto Jääskeläisellä teemme parhaamme sujuvan yhteistyön takaamiseksi.

 

Historia

 Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy:n perusti Aulis Jääskeläinen vuonna 1966. Ilmajoen seurakuntatalon suunnittelukilpailun voitto vuonna 1971 toi toimistolle ensimmäisen ison suunnittelutyön. Neljän vuosikymmenen aikana olemme suunnitelleet seurakunnille kymmeniä kohteita, seurakuntataloja ja -keskuksia, tilojen peruskorjauksia sekä vanhojen puukirkkojen peruskorjauksia. Pankit ovat olleet toinen suuri asiakasryhmämme. Yritys siirtyi vuodesta 1995 toimitusjohtajana toimineen Jyrki Jääskeläisen nimiin vuonna 2007.